Asiakasnäkymä
Helsingin kaupunki
Päivitetty 14.04.2026
Kotoutumisen palvelut muille kuin työnhakijoille (työvoiman ulkopuolella olevat kotoutujat)
Kun asut Helsingissä ja olet vasta saanut oleskeluvan, -kortin tai rekisteröinyt oleskeluoikeutesi, sinulla voi olla mahdollisuus osallistua Helsingin kaupungin kotoutumista tukeviin palveluihin.
Palvelun järjestäjä
Helsingin kaupunki
Kieli
suomi
englanti
ruotsi
selkosuomi
Maksullisuus
Palvelu on maksuton
Toteutustapa
Lähitoteutus
Yksilöohjaus
Neuvonta
Asiakkaat, jotka ovat oikeutettu kotoutumissuunnitelmaan JA eivät ole työttömiä työnhakijoita.
Edellytys palveluun siirtymiselle on, että työnhaku ei ole voimassa.
Yleisimmin asiakas on:
-
Raskaus-, vanhempain- tai hoitovapaan aloittava henkilö
-
65 vuotta täyttänyt henkilö
-
Pitkäaikaissairas, työkyvytön, omaishoitaja, vammainen henkilö
-
Kokoaikaisesti työllistynyt henkilö, jos tarve kotoutumissuunnitelmalle ja -palveluille
-
Muusta syystä työvoiman ulkopuolella oleva henkilö
Tilapäistä suojelua saaneilla henkilöillä tulee olla rekisteröity kotikuntamerkintä palvelun saamiseksi
Kenelle palvelu on tarkoitettu?
Kotikunta
Helsinki
Ikä
15-99-vuotiaat
Tilanne
Maahanmuuttanut (kotoutumisajalla)
Maahanmuuttanut (hoitaa lapsia kotona)
Työ- ja toimintakyvyn haasteita
Maahanmuuttanut (työvoiman ulkopuolella)
Jos työnhakusi on voimassa / Jos olet työnhakijana Helsingin Työllisyyspalveluissa tai muussa kunnassa:
Ota ensin yhteyttä omaan asiantuntijaasi ja keskustele mahdollisuudesta siirtyä palveluun. Oma vastuuasiantuntijasi voi tehdä ohjauksen palveluun.
Jos työhakusi ei ole voimassa
Ota palveluun yhteyttä osallistumalla neuvontaan ilman ajanvarausta torstaisin kello 9.00-15.00 tai soita puhelinpalveluun 09 310 36130 (avoinna tiistaisin kello 9-11) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tvu-kotoutujat@hel.fi
Jos et tiedä onko työnhakusi voimassa
Ota palveluun yhteyttä osallistumalla neuvontaan ilman ajanvarausta torstaisin kello 9.00-15.00 välillä tai soita puhelinpalveluun 09 310 36130 (avoinna tiistaisin kello 9-11) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tvu-kotoutujat@hel.fi
Palveluun osallistumisen hyödyt
Palveluun osallistuessa
- saa oman työntekijän, jonka kanssa voit keskustella toiveista ja tavoitteistasi Suomessa ja Helsingissä
- tehdään kotoutumissuunnitelma, jossa sovimme osallistumisesta sinulle sopivaan toimintaan tai kursseihin
- saa neuvontaa ja ohjausta kotoutumista tukevista palveluista kuten kielikursseista
- saa apua koulutukseen ilmoittautumisessa
- tietoa järjestöjen kotoutumista tukevasta toiminnasta
Palveluun osallistumisen edellytykset
Voit osallistua palveluun, jos
- asut Helsingissä
- et ole työnhakija
- olet saanut ensimmäisen oleskeluvan tai rekisteröinyt oleskeluoikeuden alle kolme vuotta sitten
- mahdollisuus osallistua tapaamisiin oman työntekijän kanssa paikan päällä tai puhelimitse
- tarvitset kotoutumispalveluita
Miten pääsen osallistumaan palveluun?
Osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeenarvio ja kotoutumissuunnitelma
- Ensimmäiseksi varaamme sinulle ajan tapaamiseen asiantuntijan kanssa, jossa kartoitamme elämäntilannettasi ja keskustelemme tarpeistasi liittyen kotoutumista tukeviin palveluihin. Tapaaminen järjestetään fyysisenä tapaamisena Helsingin Työllisyyspalveluissa tai yhteistyökumppaneiden tiloissa.
- Palvelutarpeenarvion yhteydessä arvioimme ja päätämme kotoutumissuunnitelman laatimisesta
- Kotoutumissuunnitelman laatiminen voidaan tehdä samassa tai erillisessä tapaamisessa. Kotoutumissuunnitelmassa sovimme yhdessä kanssasi niistä kotoutumista tukevista palveluista, joihin sinä sitoudut osallistumaan.
Voimme ohjata sinut seuraaviin palveluihin
- Yhteiskuntaorientaation kurssi äidinkielelläsi tai hyvin osaamallasi kielellä, jossa on lastenhoito
- Osa-aikaiset suomen tai ruotsin kielen kurssit
- Ryhmä- ja vapaa-ajan toiminta
- Järjestöjen toiminta
Miten palvelu järjestetään?
Palvelun saavutettavuus
Ei edellytä digitaitoja
Ei edellytä lukutaitoa
Liikuntarajoitteet huomioitu
Mahdollisuus selkokieliseen palveluun
Mahdollisuus tulkkauspalveluun
Mahdollisuus anonyymiin asiointiin
Mahdollisuus asioida viittomakielellä
Missä ja milloin?
Paikka
Asiakkaankatu 3 A, 00930 Helsinki (Helsingin työllisyyspalvelut, Itäkeskuksen toimipiste)
Esteettömyys
Julkisen liikenteen saavutettavissa
,
Rakennuksessa on hissi
,
Tila on fyysisesti esteetön
Jos sinulla ei ole etukäteen varattua aikaa, ota vuoronumero ja asetu odotustilan penkeille odottamaan, sinut tullaan noutamaan tapaamiseen.
Mikäli mahdollista, tule paikalle aamulla välttääksesi iltapäiväruuhkan. Ruuhkaisin aika on tyypillisesti noin kello 11-15 välillä. Postia voit jättää 4. kerroksen rappukäytävässä olevaan postilaatikkoon. Rappukäytävään pääsee arkisin klo 6-20 ja lauantaisin klo 7.30-16.
Useimpina päivinä ovellamme on vartija, joka ohjeistaa asiakkaita. Jos olet epävarma, miten toimia, voit kysyä häneltä neuvoa.
Sisäänkäynti sijaitsee Lyypekinkujan puolella. Saattoliikenne pääsee aivan sisäänkäynnin eteen. Sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä ei ole esteetöntä autopaikkaa, mutta rakennuksen edustalla on suuri pysäköintialue, jossa kolme esteetöntä autopaikkaa melko lähellä työllisyyspalveluiden sisäänkäyntiä. Sisäänkäynnin yhteydessä on 2 peräkkäistä porrasaskelmaa, jossa on käsijohteet toisella puolella. Sisäänkäynnin yhteydessä on alle 6 m pitkä jyrkkä luiska, jossa on käsijohteet molemmilla puolilla. Sisäänkäynnin ovet erottuvat selkeästi. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi aukeaa avauspainikkeen avulla automaattisesti. Asiointipiste sijaitsee kerroksessa 4. Tilassa on hissi, johon mahtuu pyörätuoli ja jonka ovi aukeaa automaattisesti. Hissin kerrosnumerot ovat sormin tunnusteltavissa.

Ajankohta
Palvelun ajankohta sovitaan erikseen.

Ajankohdan lisätiedot
Neuvonta ilman ajanvarausta järjestetään torstaisin kello 9-15.
Ajankohta
-
To klo 09:00 - 15:00
Yhteystiedot
Yhteystiedot
Puhelinneuvonta
tiistaisin kello 9:00–11:00
puhelinnumero: 09 310 36130
Linkit ja liitteet
Palvelukategoria
Neuvonta
Työelämävalmiuksien kehittäminen
Kieliopinnot
Perus- ja yhteiskuntataidot